Eilen oli tosissaan taas Oreniuksen treenit. Rata oli kivemman oloinen kun edellisellä viikolla ja treenit muutenkin sujui paremmin kun jalat ei olleet jumissa muusta treenaamisesta. Alla ratapiirrustus treeneistä, kiitokset Tuijalle sekä piirtämisestä että videokuvaajana toimimisesta.

Alussa vaikeuksia tuotti takaakierto heti pituuden jälkeen, kun Sira meinasi kaataa pituuden, myös kepeille vienti ei ollut hyvä. A-esteen jälkeen kaarre pyrki usein venymään liikaa, varsinkin jos sitä ennen oltiin juostu niin paljon että mä olin hengästynyt, jolloin käskyttäminen ei toiminut. Ekan kerran jälkeen valssit ennen putkea onnistuivat hyvin.

Puomin jälkeen olikin sitten vaikea loppusuora jota jouduttiin hinkkaamaan aika paljon.. Jos oltiin tehty koko rata alle niin pitää myöntää että jaloista ei vaan löytynyt potkua ja aika meni hengittämiseen eikä käskyttämiseen.. No tavoitteena mulla itsellä on kunnonkohotus ja sitä kyllä selvästi tarvitaan.. Tossa loppusuoralla tärkeitä oivalluksia oli se että koira piti ensi lähettää 21 hypylle, sen jälkeen käskyttää sitä terävästi kääntymään 22 eikä ryntäämään pituudelle.. Se että itse oli lähellä 21 hyppyä oli avainasia sen suhteen että koiran vauhti hieman hidastui ja sen sai tyrkättyä 23 takaakierrolle.

Tässä vielä kasa videoita treeneistä

http://www.youtube.com/watch?v=C5FQAC2BcCQ

Tässä videolla näkyy selväti toi sähläys pituudella, huono vienti kepeille. Lisäksi mä törmään putkeen keppien jälkeen. Myös A:n jälkein kaarros on liian iso ja valssi ennen putkea auttamatta myöhässä, tässä tosin syynä se että multa hetkeksi katkesi ajatus. Niin ja ennen A:ta koira kääntyy katsomaan mua koska mä olen myöhässä kun jään odottamaan koiraa ennen pussia olevalle hypylle.

http://www.youtube.com/watch?v=GJF1MtMs8FI

Nyt alkurata on varsin hyvä, ehkä kepeillevienti voisi olla vielä parempi.. Sen sijaan näkee että mä en enää jaksa ohjata koiraa puomin jälkeen.. Jolloin se hakee loogisesti pituuden

http://www.youtube.com/watch?v=xVBGAQaWk38

Nyt kun tehdään vain loppuosa niin puomin jälkeinen rata toimii paremmin, tosin tossa 23 esteen kierrossa olin vähän myöhässä ja se oli hankala..

http://www.youtube.com/watch?v=4pkE40AumC0

Tauon jälkeen oli vuorossa koko rata. Alkurata varsin mallikasta, A:n jälkeen taas kaarros vähän liikaa venyy.. Puomin jälkeen mä olen vaan niin lopussa ettei kerkiä tilanteeseen..

http://www.youtube.com/watch?v=RSZbnl8Vaes

Sitten otetaan rata A:lta ja edelleen lopussa on sama kiire ja en ehdi takaakierrolle

http://www.youtube.com/watch?v=GkwfmU4Rx9g

Mutta kun otetaan vain puomilta rata niin se onnistuu ja saadaan aplodit Juhaltakin