Edellisestä kirjoituksesta on taas aikaa.. Tammikuu meni lähinnä lomaillessa. Ennen lomaa käytiin kisaamassa Agilitya, Sira sai hienosti yhden nollan, tosin hyppikseltä ja hyppisnollathan meillä on jo kasassa.. Kun mä palasin lomalta alkoi Siran sairasloma jalkavamman takia ja niinpä ei olla sen kanssa treenattu eikä kisattu..

Agility on ollut muutenkin aika paljon tauolla, Siipin kanssa ollaan pari kertaa vähän treenailtu, mutta ei mitään ihmeempiä.. No ensi viikolla on pitkästä aikaa kisat..

Tokon suhteen ollaan treenattu Siipin kanssa ahkerasti.. Noppa sen sijaan on ruvennut treenaamaan tokoa Teron kanssa.. Mä en olisi ikinä uskonut että Noppa tokoilee jonkun muun ihmisen kanssa kun mun.. Tero ja Noppa ovat yhdessä kehittyneet huimaa vauhtia ja nyt niillä rupeaa yhteistyö sujumaan tosi hyvin.. Alussa oli isoja ongelmia esim. sivulletulon kanssa, mutta sekin on nyt korjaantunut.. Molemmat mustat olisivat kohta puoleen taas valmiita kokeisiin, viimeistään kesäkuun alussa pitää mennä kun on seuran omat kisat..

Niin ja sitten siihen pieneen ruskeaan.. Laumaan liittyi tasan viikko sitten Hevi "Hyvänenaika Aymo".. Hevi on perjantaina 9 viikkoa ja erittäin ihana pentu.. Luonteeltaan Hevissä on aika paljon samaa kuin Rokissa, mikä on mun mielestä hyvä asia.. Hevi on utelias, uusissa tilanteissa yllättävän rohkea ja sillä on erittäin kova taistelutahto.. Hevi osaa kuitenkin keskittyä hyvin, joten koulutuksesta ei tule sähläystä.. Erojakin löytyy.. Valitettavasti Hevi puree ja paljon, Rokki oli pentunakin jo enemmän nuolija, mutta Hevi puree kovaa ihmisiä jonka takia mun kädet on aika raadeltuja.. Sisäsiisteys Hevillä on aivan eri luokkaa kuin Rokilla.. Kun sen kantaa pihalle se aina pissaa välittömästi ja suurin osa pissoista tuleekin ulos.. Öisin se pidättää uskomattomia aikoja, pisin aika taitaa olla ollut melkein 8 h, Rokki taisi olla joku 4 kk kun se oppi olemaan yöt pissaamatta..

Hevin kanssa on jo aloiteltu perheen tapojen opettelua sekä yritetty tutustuttaa sitä kaikkeen mahdolliseen.. Hevi osaa odottaa nätisti ruokakuppia istuen, tosin se ei vielä ihan ymmärrä vapautuskäskyä vaan istuu aika pitkään senkin jälkeen.. Tokotempuista se osaa istua ja mennä maahan käsimerkillä, seisomisen opettelua ollaan aloitettu.. Lisäksi treenattiin yhtenä iltana kiertoa, jota siis tarvitaan sekä tokossa että agilityssä.. Agilityn osalta käytiin kerran ihmettelemässä hallia ja leikkimässä siellä sekä tehtiin putkea, joka oli Hevin mielestä tosi kivaa..

Tutustumisista ollaan yritetty tutustuttaa Heviä liikenteeseen, se kun selvästi pelkää ohiajavia autoja.. Nyt jo normaalit autot menevät mutta busseja ja rekkoja pitää paeta.. Eka lapsivieraskin kävi kylässä ja se oli vaan kiva juttu Hevin mielestä.. Eilen oltiin Sellossa kiertelemässä, aluksi hieman jännitti mutta parin mukavan ihmisen rapsuttelujen jälkeen me jo rentouduttiin ja osattiin leikkiä ja tehtiin vähän tokoakin Sellossa.. Yksinoloja ollaan myös treenattu ja esim. flattien treenien ajan Hevi nukkui ja kävi vaan välillä pissalla papereilla.. Ainoa ongelma yksinoloissa on Nopan ja Hevin välit.. Noppa kun pelkää edellee Heviä ja saattaa reagoida hyökkäävästi jos Hevi lähestyy liian nopeasti.. Tilanne on tosin mennyt selvästi parempaan suuntaan, eilen ne jo ekaa kertaa leikki yhdessä..

 

Loppuun vielä kuva meidän tulokkaasta