Maanantaina oli isojen poikien tokotreenit, Siipi ja Noppa olivat ainoat osallistujat, joten treeniä tuli

Ensin Siipin kanssa tehtiin metallinoutoa, nyt se jo ottaa metallin suuhun eli naksuttelussa on edetty, mutta ongelmana on se että sen hampaat kolisee tosi paljon metallikapulaan kun se on niin epävarma.. Nyt vaan jatketaan palkkaamista ihan pelkästä nostosta eikä metallinoutoa tehdä loppuun asti.. Puukapulalla voi sitten treenata sitä noudon loppuasentoa.

Lisäksi tehtiin tunnaria, joka nyt jotenkin oli Siipille vaikea ja vääriä kapuloita nousi.. Mä olen selvästi huomannut että se selviää paremmin tunnarista kun kapulat ovat ympyrässä eikä rivissä.. Ongelmia on oikeastaan monessa eri vaiheessa, Siipi ei meinaa aina jaksaa odottaa sitä lähtölupaa kapuloille, jos mä joudun sitä ojentamaan karkaamisesta (niinkuin tänään) sit se ei meinaa lähteä enää ollenkaan.. Tänään ensin tuntui jopa siltä että koira ei vaan haista mitään, mutta kun tehtiin muutama yhden kapulan piilotus ja aloitettiin alusta nousi nätisti oma kapula.. Tunnaria vaan pitäisi päästä treenaamaan enemmän, tahti 2-3 kertaa kuussa ei riitä.. Ongelmana liikkeen kannalta on se että siihen tarvitaan avustaja ja mä en oikein viitsisi käyttää esim Teroa avustajana kun se on liian tuttu..

Sivussa treenattiin myös kaukoja ja saatiin kehuja tekniikasta.. Mä olenkin tällä hetkellä tyytyväinen kaukojen tekniikkaan (Siipi pysyy 90 % vaihdoista täysin paikallaan), mutta ongelma on tässäkin liikkeessä se pieni epävarmuus joka aiheuttaa ajottain sen että tarvitaan kaksi käskyä.. No kaukoja sentään on tosi helppo treenata itse vaikka pihalla tai jopa sisällä..

Lopuksi otettiin vielä luoksetulon läpijuoksuja ja muutamia pysähdyksiä, vauhti pysyi hyvin läpijuoksuissa ja pysähdykset oli hyvät.

Maanantaina treenattiin myös vähän Hevin kanssa ihan kotosalla, lähinnä tehtiin kontaktilaudalla oikeaa paikkaa ja vapautusta etupalkalle. Vapautus etupalkalle sai koiran hyvin kääntämään katseen eteen ja sen mun tuijottaminen väheni.. Mutta edelleen koira meinaa liikkua mukana kun mä liikun (se siis pysyy 2on-2off asennonssa, mutta etujalat siirtyy sille puolelle mihin mä menen.. Eli tätä pitää vahvistaa..

Lisäksi otettiin paikallaistumista ja ajottain vapautin koiran lelupalkalle istumisen jälkeen.. Tämä harjoitus oli selkeästi vaikea ja tarpeellinen.. Hevi istui alussa nätisti, mutta ekan vapautuksen jälkeen sen oli vaikea keskittyä taas istumiseen uudestaan (sama ilmiö mikä oli nähtävissä myös agikentällä), mutta kotioloissa sai istumista vahvistettua sillä että vapautuksen jälkeen palkkasi tosi nopeasti koiran jolloin se istui paremmin..

Eilen oli sitten Hevin viimeiset ohjatut tokotreenit ennen kesätaukoa (tai no sekään ei ole varmaan että sillä olisi ohjattuja treenejä tauon jälkeenkään)

Aloitettiin treenit paikallamakuulla joka siis sujuu varsin hyvin, Hevi pysyy ryhmässä makaamassa sen n 30 sekuntia, tosin mä käyn sitä vaihtelevasti palkkaamassa. Sivulla maahanmeno vaati käsimerkkiä.. Sen jälkeen otettiin paikallaistumista joka onnistui alussa kuin tatti, mutta kun sen kutsui siitä luokse se taas heikensi paikallaistumista. Pitää aina muistaa palkita se nopeasti jos edellinen kerta on ollut kutsuminen..

Sen jälkeen otettiin sivulletuloja, joissa enää pieni käsiapu käytössä sekä seuraamisia lyhyinä pätkinä sekä käännöksiä. Oikealla ja vasemmalle käännökset sujuvat hyvin, täyskäännöstä yritin ensin tehdä saksalaisittain (niinkuin flattien kanssa), mutta se oli jotenkin ihan käsittämätöntä heville, mutta täyskäännös oikean kautta onnistuu hyvin.. Tosin loppua kohti rupesi huomaamaan että Hevi vähän väsähti..

Lopuksi vielä tehtiin luoksetuloa, me ollaan tosiaan ruvettu luoksetulotkin tekemään niin ettei kukaan pidä heviä kiinni, sillä jos sitä pidetään kiinni se riehuu ja haukkuu ihan hulluna mun perään.. Ekassa luoksetulossa se pysyi hyvin paikallaan, mutta kun mä kutsui ja se lähti tulemaan niin sivussa ollut koira rähähti joka sai sen pasmat sekaisin, no toisella käskyllä se tuli nätisti sivulle.. Toisessa luoksetulossa jouduttiin sit taas painimaan tän paikallaistumisen kanssa, mä jouduin useamman kerran palauttamaan Hevin, mutta lopuksi saatiin onnistunut suoritus..

Katsotaan nyt kerkiikö tällä viikolla enää treenailemaan, no ainakin pojat saa nauttia uimisesta kun tarkoitus on huomenna lähhteä juhannukseksi purjehtimaan..