Nyt talvikaudella treenaaminen ja kouluttaminen on viikonloppupainoitteista ja viikolla on vapaailtoja, jolloin voi sitten kotona treenailla.

Jatkossa maanantaisin on Hevin agilitytreenit, Hevi on jatko1 ryhmässä, vaikka ei oikeastaan ole sillä tasolla. Lisäksi sunnuntai iltaisin meillä on kaveriporukan oma vuoro jossa treenaan sekä Hevin että Siran kanssa. Siralla ei ole säännöllistä ohjattua treeniä, mutta se on varakoirana valmennusryhmässä ja voi ajottain shoppailla irtovuoroja muihin treeneihin.  Hevillä on myös alueellinen valmennusryhmä kerran kuussa. Agilitya mä itse koulutan myös sunnuntaisin, joka toinen sunnuntai kaksi tuntia ennen noita oman treeniryhmän treenejä.

Toko on myös sunnuntaisin, n kerran kuussa mä koulutan ensin tunnin ekaa tokoryhmää ja sen jälkeen on ryhmä missä treenaa Siipi (sekä Noppa Teron kanssa), Hevin kanssa ilmoittauduttiin lyhyelle 5 kerran kurssille keskiviikkoisin ja ajatus on että sen kanssa varmaan olisi hyvä käydä ihan ohjatussa tokossa koti ja kenttätreenaamisen (jos on vaan lumetonta) lisäksi.

Tota jatko1 ryhmää varten mä jouduin miettimään Hevin tän hetkistä osaamistaso agilityssa kun kouluttaja sitä kysyi ja laitan nyt tähän alle itselleni muistiin mitä hevi osaa (ja vähän tossa on myös suunnitelmaa milloin mitäkin aloitetaan opettelemaan)

3) Mitkä esteet koirani osaa, suorittaako se ne itsenäisesti ja onnistuuko esteet lähettäen, kutsuen ja kuljettamalla ohjaten?
Hyppy: Tehty matalimmalla tasolla, osaa lähettäen ja kutsuen. Kuljettamalla ohjaten osittain, tätä pitää vahvistaa. Rimat on tarkoitus pitää matalalla vuoden vaihteeseen ja sen jälkeen nostaa niitä vähitellen
Okseri, pituus ja muuri: ei olla ikinä tehty.
rengas: tehty mini-renkaana pari kertaa. Osaa kutsuttuna ja lähetettynä lelulle kohtuullisesti. Vaatii treenausta.
kepit: aloitetaan treenaaminen joulu-tammikuussa
A ja puomi: Ei olla ikinä tehty kokonaisena esteenä. Lähinnä treenattu kotona kontaktilaudalla alastuloa. Tarkoitus saada alastulot varmoiksi ja aloittaa kokonaisena treenaaminen tammikuussa
keinu: Aloitettu kolistelulla, tekee seuran säädettävän keinun alimmalla tasolla yksittäisenä esteenä.
pöytä: varsinaisesti ei olla tehty, tosin käskyllä osaa hypätä tasolle.
pussi: tehty ehkä kaksi kertaa, ei vielä osaa varmasti vaan pitää hieman pitää pussia aukia
Putket: osaa tehdä mutka ja suoria putkia sekä lähettäen että kutsuen. Treenattu umpiputkikulmaa, joka sujuu kohtuudella.
Yleisisti siis esteosaamisessa on aika paljon kehitettävää, tosin moni noista on sellaisia että mä en ole vielä halunnut kasvavalle koiralle edes opettaa kaikkia esteitä. Kotona olisi tarkoitus treenata ahkerasti ton kontaktilaudan kanssa niin että saan siitä varman ja se on sitten helppo siirtää esteille.
 
4) Onko jokin ohjaus joka kaipaisi erityisesti harjoittelua? 
Hevin kanssa ei olla vielä tehty pahemmin ohjauksia vaan on keskitytty irtoamiseen ja eteenpäin menoon. Muutamia takaakierto treenejä ollaan tehty, kertaalleen kokeiltu valssia.
5) Miten palkkaan koiraani? Voisinko kehittää palkkaamista paremmaksi?
Heviä palkataan ensisijaisesti lelulla revittämällä. Liikkuvaan leluun ampuu vauhdilla kiinni ja repii hyvin, paikallaan olevan lelun suhteen on vielä kehittämistä (treenataan tätä kotona). Tarvittaessa myös palkkaan nameilla (esim. kontaktit tai jos virettä pitää saada alas). namitargetti on käytössä kontakteilla vapauttamisessa, mutta ei ole vielä muilla esteillä käytetty.
6) Mitkä ominaisuudet koirassani ovat hyviä agilityharrastuksen kannalta?
Hevi on vauhdikas koira, joka tekee töitä sata lasissa. Palkkaantuu hyvin
8) Erityisongelmat (esim häiriönsiedossa, estesuorituksissa):
Hevi on toistaiseksi vielä häiriöherkkä ja ei kestä epäonnistumisia. hevin kanssa käytössä on häkitys systeemi.
Tosta häkityssysteemistä vielä näin avattuma. Huomattiin että Hevi keittää helposti yli treeneissä jollei treenit ole hirveän hallittuja ja se häiriintyy helposti kaikista häiriöistä. Käytännössä Hevi on koko ajan joko Häkissä, mä pidän sen kaulapannasta kiinni ja kuljetan sitä lähtöön/häkkiin, se suorittaa  rataa tai se leikkii palkkalelulla. Tämä on selkeästi parantanut Hevin keskittymistä ja treenit on ruvennut sujumaan ihan eri tavalla. Tarkoitus on kehittää tätä systeemiä niin että Hevi osaa mennä ja tulla häkkiin käskyllä (ilman että häkkiä tarvitsee laittaa kiinni) Ja jatkossa myös paikallaolo tulee kuviin kuljettamisen ja suorituksen väliin. Eli käytännössä mä kutsuisin Hevin käskyllä lähtöön istumaan, palkkauksen jälkeen mä lähettäisin sen käskyllä häkkiin, jossa se sit taas odottaisi käskyä tulla uudestaan kentälle.